Takana ensimmäinen tunti Hulevesien hallinta -kurssia. Sydämessä selvä pisto jo siitä, miten onnekas olen ollut. Saanut kaiken mistä olen haaveillut eikä haaveilulleni näy loppua. Listat siitä, mitä haluan saada, kuin myös lista siität, mistä pitäisi luopua, jatkuvat jatkumistaan.
Yhteen lauseeseen tuntuu mahtuvan mainiosti niin toiveet puhtaasta luonnosta kuin uusista vaatteista ja tuotteista, downshiftauksesta ja matkustelusta.
Kuka on valmis luopumaan saavutetusta elintasosta ja palaamaan askel askeleelta kohti esi-isiemme elämäntyyliä - metsistä keräilyä, sähkötöntä vapaa-aikaa ja kemikaalittomampaa muotia?
Kuinka paljosta minun olisi luovuttava? Kärsiikö elämäni laatu, jos luovun jostain, mistä on oikeasti hyötyä ilmastonmuutoksen pysäyttämiselle? Onko enää mitään tehtävissä?
Hämmentävää on huomata, kuinka nopeasti maapallo on saatu nykyihmisten ansiosta voimaan huonommin kuin koskaan. Ei se ole oikeastaan hämmentävää, vaan pikemminkin järkyttävää. Kauheammaksi faktan tekee se tosiasia, että olen itse mukana näissä tuhojoukoissa. Ja lapseni myös.
Miten mahtava ajankohta pitää kurssia hulevesistä! Omalla kotipihallani taistelen luonnonvoimia vastaan kolaamalla päivittäin lunta, lunta ja lunta. Joka päivä niin erilaista - välillä kevyttä kuin pumpuli, välillä painavampaa kuin lyijy. Ja sisältö kuitenkin pääpiirteittäin sitä yhtä ja samaa - vettä, H20. Joka naapurilla on sama ongelma: Minne kasata tuo taivaanlahja? Ja miten käy keväällä? Tulviiko joka paikka? Vai selviämmekö tänäkin vuonna yhtä helpolla kuin viime keväänä? 2010 lumet katosivat parissa viikossa, vaikka talvi näyttikin runsaslumiselta.
Entä miten sulamisvedet vaikuttavat pohjavesiin ja järviin? Tulviiko myös hyvinvointiyhteiskuntamme viemäriverkosto? Miten käy puhdistusprosesseille, kun niihin sotketaan mukaan kylmää sulamisvettä?
Miten voin itse vaikuttaa omalla tontillani hulevesien kiertokulkuun? Ja mikä on tekojeni vaikutus suuremmassa mittapuussa?
Ajatukset ovat vielä tässä vaiheessa kurssia kovin jäsentymättömiä, mutta eiköhän se siitä...
Todella mielenkiintoinen aloitus! Ehkäpä jonkinlainen sallivuus ekoteoissa on seuraava askel, jotta pystymme elämään syntisäkkimme kanssa. Pitäisi vain löytää omaan ekotekopakettiin ne kaikkein tehokkaimmat ja vaikuttavimmat palaset, tällä kertaa suunnittelijan näkökulmsta.
VastaaPoistaInnolla seuraan jatkokirjoituksiasi!
Kamalaahan tässä on se, että mä ajattelen, ettei tästä hommasta selvitä sallivuudella ja armolla. Jokaisen on kannettava vastuunsa teoistaan ja miten se sanonta nyt menekään, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Armeijassakin koko joukkue saattaa joutua vastuuseen yhden hölmöilyistä. Ja ajattelen, että niin se menee tässäkin.
VastaaPoistaMuuten on oravanpyörä valmis, jos lähdetään mukaan lastentarhakinasteluun: "Miksi toi saa ja mä en?". "Kaikki kaveritkin..."
Kahden lapsen äitinä voin sanoa, että just näistä asioista joudutaan vielä kinaamaan aikusitenkin kesken, jos aiotaan jotain muutoksia saada aikaan.
Tai sitten on elettävä omantunnontuskien kanssa.
Ja kyllä, just tässä on suunnittelijalle hyvä näytönpaikka!
VastaaPoistaMuutos alkaa pienistä asioista. On mahdotonta muuttaa nopeasti vuosikymmenten aikana aiheutettuja tapahtumia. Pienin askelin kohti parempaa!
VastaaPoistaLumi on kyllä mielenkiintoista hulevettä. Sen ennustettavuus on aika hankalaa. Koskaan ei tiedä, paljonko lunta sataa ja millaisella ilmalla se sitten sulaa. Lumitilan toimiva sijoittaminen ja riittävä koko onkin suunnittelijan haasteita parhaimmillaan!
Jälkijunaisena välikommenttina voisin heittää ilmaan tälläiset avoimet kysymykset.
VastaaPoistaEntä jos luonnonvoimia vastaan taistelu onkin toivotonta ja kaiken lisäksi turhaa?
Entä jos oleellisempaa meille lajina onkin sopeutuminen vallitseviin olosuhteisiin?
Luonnonvoimia vastaan on varmaankin turha taistella, mutta siinäpä onkin haaste: osaako sitä itse suunnittelijana ottaa huomioon kaikki luonnonkatastrofimahdollisuudet? Miksi nykyään rakennetaan paikoille, joissa on tulvariski? Esimerkkinä tästä Haitin uudelleenrakennus. Miksi? Etenkin jos todennäköisyytenä on uudet tulvat ja tuhot.
VastaaPoistaMinä, maallikkona hulevesien suhteen ja pitkälti muutenkin, heittäisin kommentin Mikon kommenttiin. Entäpä jos oleellista lajillemme on ottaa se vastaan mitä olemme kylväneet? Koska vaikka luonto kulkisikin omia polkujaan ja ilmastonlämpeneminen olisi ns. luonnollista, niin entä se kaikki mitä olemme saaneet aikaan ja edelleen, kaikessa viisaudessamme, saamme aikaan pystyisi sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Esimerkiksi jätteet, kuten ydinjäte.
VastaaPoistaTää on hyvä blogi, mä NIIIIN alan perehtymään tähän.
Niin ja siis minustakin tuntuu, että en minä voi olla itselleni enkä lapsilleni enkä oikein kenellekään kovin ymmärtäväinen. Ei voida antaa jokaisen vain vähän muuttaa tapojaan. Tekojen tulisi olla isompia, koska dorkat ennen meitä eivät ole ajatelleet mitään ja tässä on tulos. Eikä niitä korjata pienillä teoilla.
VastaaPoista